19. Virkamies

Posted on

Päivittäin saamme kuulla, että Suomen talous on syvässä kriisissä: Ratkaisua etsitään kuumeisesti veneiden verotuksesta, päiväkotiryhmien suurentamisesta, terveydenhoitomaksujen omavastuiden huomattavasta suurentamisesta, Kelan lääkekorvausten pienentämisestä, kesäasuntojen kiinteistöveron rajusta korotuksesta, heikommassa asemassa olevien kansalaisten toimeentulon ajamisesta alle minimitason ja paljon muusta. Ratkaisun löytäminen on vaikeata, ehkä jopa mahdotonta.

Talouskriisi on niin suuri, ettei sen ratkaisemineni ole yksinkertaista. Ratkaisu syntyy pienistä puroista ja suurista virroista. Pienet purot ovat yksittäisiä asioita, joilla ei ole seurannaisvaikutuksia. Suuret virrat taas ottavat mukaan virtauksissaan lukuisia pieniä puroja. Ne ovat monisäikeisiä asioita, joiden vaikutukset eivät ole yksittäisiä, vaan vaikutukset moninkertaistuvat koskemaan useita asioita. Näin tapahtuu niin hyvässä kuin pahassa. Parhaassa tapauksessa moninkertaistuneet vaikutukset johtavat hyvään kierteeseen ja huonossa tapauksessa taloudellisiin menetyksiin ja inhimillisiin kärsimyksiin. Juuri tällaisen asian kanssa olen ollut tekemisissä lähes kymmenen vuotta. Toistaiseksi kierre on huono ja luontainen taipumukseni ainakin yrittää muuttaa negatiivinen kierre positiiviseksi on tuonut paljon luovia ideoita ja ajatuksia sitkeän ongelman ratkaisemiseksi. Lisäksi luontainen sinnikkyyteni saa minut aika ajoin pohtimaan yhä uusia ja uusia ratkaisuja, joilla elämänlaatu kohenisi huomattavasti. Mahdollisesti antaisi jopa lisävuosia tähän maalliseen vaellukseen.

Yhdeksästoista virkamies olisi ratkaisu, ainakin osittain. Uskon, että tämän yhdeksännentoista virkamiehen vaikutus olisi sama kuin suurella virralla. Hänen olemassaolonsa ratkaisi uskomattoman monta ongelmaa, jotka liittyvät ihmisten terveyteen, työkykyyn, hyvinvointiin ja viimeisimpänä, joskaan ei vähäisimpänä Suomen kurjan talouden kohenemiseen, ainakin jossain määrin. Yhdeksännentoista virkamiehen vaikutukset vaikuttaisivat terveydenhuollon kustannuksiin, sairauslomiin, Kelan korvauksiin, lasten tulevaisuuteen, vanhustenhuoltoon, kotitalouksien menoihin, ihmisten hyvinvointiin jne. Kun yhdeksästoista virkamies palkattaisiin, hänen toimintansa kattaisi nopeasti hänen palkastaan aiheutuvat kulut moninkertaisesti. Yksikin terveydenhuoltoa kuormittanut tervehtynyt asiakas vie kansantaloutta oikeaan suuntaan. Ilman 19. virkamiestä sairastuneisuus lisääntyy ja kulut kasvavat.

Kuka sitten on tämä mystinen 19. virkamies? Hän on virkamies, jonka vastuualueeseen kuuluu ongelma, joka ei kuulunut 18 :lle aiemmin kontaktoimalleni virkamiehelle. Nämä 18 virkamiestä ovat olleet ymmärtäväisiä ja myöntäneet ongelman vakavuuden ja pahoitelleet: ”mutta kun se ei kuulu minulle”. Yhdeksännentoista virkamiehen tehtävä olisi siinä mielessä helppo, että tehtävän tarkoitus löytyy useista Suomen laeista mm. Perustuslaista, Terveydensuojelulaista, Maankäyttö- ja rakennuslaista, Laista ympäristövaikutusten arviointimenettelystä jne  Näissä laeissa on selkeäsanaisesti kerrottu, mikä on päämäärä. Menetelmät päämäärän saavuttamiseksi 19. virkamies voisi valita itse. Tehtävä voisi olla mielenkiintoinen ja haastava ja mikä parasta, sitä ei tarvitsisi tehdä tappiolla, vaan 19. virkamies olisi tärkeä osa maamme talouden kohentamisessa. Aiemmin kontaktoimani 18  virkamiestä tiedostavat lain vaatimukset, mutta ovat kieltäytyneet auttamasta veronmaksajia, koska asia ei kuulu heille.

Asia  liittyy aiemmin kirjoittamaani liikenneongelmaan, jossa valtatietä tuleva liikenne ohjautuu kapealle omakotikadulle. 10 vuoden asuminen samassa tasossa runsaan liikenteen kanssa viiden metrin päässä on nyt kumuloitunut vakavana allergiana. 19. virkamies olisi arvokkainta, mitä Suomen hallitus voisi antaa liikennesaasteista sairastuneille omakotiasukkaille, joita oma kunta on kieltäytynyt auttamasta vuosien ajan. Asukkaiden jättämä adressikin, jossa oli 55 nimeä jätettiin kylmästi käsittelemättä Mustasaaren kunnassa. Meidät yritetään vaimentaa, mutta terveyden osittainenkin menettäminen on tarpeeksi riittävä syy puolustaa yhdeksännentoista virkamiehen palkkaamista. Hänen työnsä käynnistää suuren virran, joka tuo vain säätöjä ihmisten kohentuneen terveyden kautta.


Äidinrakkauden alku ja loppu

Posted on

Yhtä hyvin voisin kirjoittaa vanhempainrakkaudesta, sillä on päivänselvää, että isätkin rakastavat lapsiaan. Rakkaus omaa lasta kohtaan ei ole vain äitien etuoikeus. Kirjoitan nyt kuitenkin pääasiassa äidinrakkaudesta, koska olen itse äiti ja kokenut kolmen lapsen kehittymisen omassa kehossani syntymähetkeen asti. Myös syntymän jälkeinen aika aina aikuisikään asti on ollut parasta, mitä elämä on tarjonnut. Äidinrakkaus on ollut vahva voima, joka on kannatellut läpi elämän ja pidän sitä yhtenä rakkauden korkeimpana ilmentymänä.

Löysin netistä kuvan kissasta, joka oli pahoin palanut, mutta elossa edelleen. Sillä ei ollut enää korvia, jalat ja häntäkin olivat pahasti turmeltuneet. Samassa kuvassa oli myös useita pieniä kissanpentuja palaneen kissan vieressä. Ne olivat palossa loukkaantuneen kissan pentuja. Kuvaan liittyi kirjoitus, jossa kerrottiin, miten kissaäiti oli kantanut tulipalosta jokaisen poikasensa turvaan yksi kerrallaan. Se oli mennyt takaisin liekkimereen niin kauan, kunnes viimeinenkin kissanpentu oli turvassa. Kissaäidin vaisto, mahdollisesti tietoinen tahto saivat emon toimimaan oman henkensä uhmaten. Motivaattorina oli äidinrakkaus. Tämä rakkauden muoto ei siis ole ihmisen etuoikeus, vaan se on osa luonnonlakia ja koskee kaikkia luontokappaleita. Tämä seikka kertoo paljon. Se kertoo meille äidinrakkauden pyyteettömyydestä ja sen väkevästä voimasta.

Omaa kieltään puhuvat myös sellaiset haastattelut, joissa rikoksen tekijöiden äidit kertovat itku silmissään rakastavansa edelleen omaa lastaan, vaikka hän olisi syyllistynyt mihin tahansa. Koulusurmaajien äidit tuntevat edelleen rakkautta hirmutyön tekijää kohtaan vedoten siihen, että hän on kuitenkin minun lapseni. Äidinrakkaus ei katoa kovankaan paikan edessä.

Maailma on muuttunut, suomalainen lintukoto on kadonnut emmekä ole enää turvassa samalla tavoin kuin uskottelimme aiemmin itsellemme olevamme. Tämä illuusio on karmealla tavalla särkynyt ja kylmä totuus on iskenyt vastoin kasvojemme. Ollessani lapsi vanhempani vakuuttivat minulle, että Suomessa ei ole sodan uhkaa, olemme turvassa ja saamme nauttia vapaudestamme ja itsenäisyydestämme. Kotini oli hyvin isänmaallinen ja käsitykseni mukaan isänmaallisuus vaikutti myös ympäröivässä maailmassa, kansallisella tasolla Kotisuomessamme. Maailmalla käytiin sotia, mutta ne olivat kaukana meistä mm Vietnamissa. Toki asioita tapahtui myös Euroopassa, Viron tapahtumat ja Tsekkoslovakian miehitys.  Sota ei kuitenkaan kuulunut suunnitelmiimme ja meillä oli kaikesta huolimatta harhakuva ikuisesta rauhasta. Lapseni varttuivat, pojat suorittivat asepalveluksensa ja viihtyivät armeijassa peräti vuoden päivät. Samaan aikaan sodat tulivat yhä lähemmäksi meitä. Mitä lähemmäksi asiat tulivat, sitä suuremmiksi ja merkityksellisimmiksi ne muuttuivat. Ulkomaailman tapahtumien myötä omat läheiset tulivat entistäkin rakkaimmiksi ja äidinrakkaus vahvistui entisestään.

Nyt olemme siinä tilanteessa, että naapurimaamme käy sotaa Ukrainassa. Sota ei ole enää kaukana etäisessä Vietnamissa, se on naapurimaassamme. Oma historiamme kertoo karua kieltään naapurimaamme arvaamattomuudesta, röyhkeydestä ja vallanhimosta. Emme ole enää turvassa. Tosiasiassa myös me olemme vaarassa joutua sotaan. Se saattaa olla vain ajan kysymys. Ukrainan taisteluissa on kuollut paljon ukrainalaissotilaita, nuori miehiä, joilla oli elämä edessään. He ovat ukrainalaisten äitien poikia, joita kohtaan he tuntevat edelleen loppumatonta äidinrakkautta. Tämä vääryys on raastavaa ja jos siitä jotain voisi oppia, on siinä ainakin yksi sanoma: Älkäämme täällä Suomessa salliko nuorillemme tätä ukrainalaisten sotilaiden kohtaloa. Olisi täysin edesvastuutonta tehdä tämän asian toisinto ja lähettää nuoremme sotaan yksin. Yksin ilman suuremman ja vahvemman turvaa. Yksin ei kukaan pärjää. Senhän me jo olemme nähneet ja todenneet Ukrainassa. Meidän velvollisuutemme on seistä nuortemme rinnalla tukea antaen. Ainut mahdollinen keino tuen antamiseen on, että Suomi tekee pikaisen päätöksen Natoon liittymisestä. Nato on arvovalinta. Se on ennen kaikkea valinta nuorten ihmisten hengen säilyttämisen puolesta.

Kirjoitan äidinrakkaudesta. Olen kuin yllä mainitsemani kissaemo, joka tekee kaikkensa omien lastensa puolesta. Minun ei tarvitse juosta tulimereen pelastaakseni lapseni. Minun osani on helpompi kuin kissaäidin. Minun tehtäväni on toistaiseksi ainoastaan kannattaa Suomen liittymistä Natoon ja  puhua sen puolesta. Minun tehtäväni on avata jäsenyyttä mahdollisesti vastustavan suomalaisen äidin silmät ja ajatukset ja kysyä heiltä: ”Minne sinun äidinrakkautesi katosi? Oletko valmis jättämään lapsesi yksin ilman turvaa vihollisen surmattavaksi?” Nämä rankat kysymykset on kysyttävä, koska liian monet vastustavat vielä Suomen Nato-jäsenyyttä. Nämä kysymykset kannattaa ottaa tosissaan.

Suomen nuoret, joiden kohtalona olisi sodan syttyessä lähteä yksin kuolemaan isänmaan puolesta,  ovat mielestäni myös oikeutettuja kyseenalaistamaan tämän kaiken mielekkyyden. Isänmaan puolustamiselle pitää olla motivaatio ja sen pitää olla äärimmäisen voimakas. Kysynpä vain, onko mielekästä puolustaa henkensä hinnalla kansaa, joka on jo nyt omalla tavallaan hylännyt nämä nuoret? Ainakin heidät on jätetty heitteille. On kohtuutonta odottaa, että suomalaiset nuoret selviäisivät yksin suurta Venäjää vastaan. Se on kohtuutonta ja on edesvastuutonta, raukkamaista ja itsekästä. Sitä paitsi se on ikävä kyllä myös mahdotonta. Nämä nuoret  on määrätietoisesti ja järjestelmällisesti jo nyt jätetty heitteille. Mikä on sellainen isänmaa, jossa nuorten ihmishenkiä ei arvosteta sentin vertaa jättämällä heidät yksin, ilman Naton suojaa? Ja sinä Natoa vastustava äiti, kerro meille: ”Minne äidinrakkautesi katosi?”

 

 

 

 


Älykkyystesti osaamisen johtamisesta

Posted on

Oletteko kuulleet sanonnan, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara? Entä sen, että viisaasti toimiva yritys pitää taitavista osaajistaan tiukasti kiinni, eikä päästä heitä lähtemään kilpailijoille palkitsemalla heidät ja panostamalla tuloksentekijöidensä hyvinvointiin? Loistavia lauseita, upeita ajatuksia, mutta toteutuuko tämä käytännössä? Todennäköisesti toteutuu jossain organisaatiossa ja yhtä todennäköisesti jää toteutumatta useilla työpaikoilla. Mielenkiinnosta kerron tässä yhden esimerkin, joka perustuu tositapahtumiin ja tosiasioihin. Tässä kertomuksessa ei ole mitään itse sepitettyä eikä olettamuksia. Sen sijaan tässä on paljon kysymyksiä, joihin saattaa löytyä vastuksia loogisella päättelyllä.

Kiinteistönvälitysala on siinä mielessä mielenkiintoinen ala, että siellä osaamisvaatimukset pohjautuvat lakeihin ja asetuksiin ja se rajoittaa melkoisesti alalla toimijoiden omaa osaamistason määrittelyä. Lisäpaineita aiheuttaa myös lakiuudistus, jonka mukaan 1.1.2016 välitysliikkeen palveluksessa olevilla välitystehtävää suorittavilla työntekijöillä on vähintään puolella oltava LKV-pätevyys. Nykyisen lain mukaan riittää, kun ainoastaan LKV-liikkeen vastaavalla hoitajalla on tämä pätevyys. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tässä lain edellyttämässä osaamisen tasossa ei ole tulkinnan varaa. Yritys ei myöskään voi kertaheitolla täyttää tätä lain vaatimusta, vaan se vaatii ja on vaatinut pitkäjänteistä strategista linjausta, jonka tärkeimmät elementit ovat olleet henkilöstöstrategia ja osaamisen johtaminen.

Ovatko yritykset osanneet varautua tähän? Otan tässä esiin yhden yrityksen, koska tämä ”case” on niin mielenkiintoinen ja poikkeava, että en itse ole löytänyt siihen mitään selitystä enkä syytä. Olen utelias ja minussa asuva kauppatieteilijä haluaa tietää, mikä tässä on asian ydin? Uskon, että kaiken käyttäytymisen takana on positiivinen tarkoitus ja tämän ajatuksen siivittämänä, tämä ”case” on suorastaan herkullisen houkutteleva ongelmanratkaisutehtävä, joka hipoo jopa älykkyystestin vertaista tehtävää.

Case Y: Paikkakunnalla toimi muutama vuosi sitten menestyvä kahden omistajan perustama kiinteistönvälitysyritys. Menestys näkyi selvästi. Asuntolehti, joka ilmestyi kerran viikossa myytävien kohteiden ilmoituksineen, täyttyi kahden aukeaman verran tämän yrityksen kohteista, kun muilla toimijoilla sitä vastoin oli puolesta sivuun yhden aukeaman verran myytävää. Yritys oli selvästi menestyvä. Joitakin vuosia sitten omistajat myivät yrityksensä suurelle ketjulle. Mitä sitten tapahtuikaan? Se on mysteerio?

Yrityskaupan jälkeen henkilöstön vaihtuvuus muuttui maksimaaliseksi. Henkilöstövahvuus on ollut 4-7 henkeä. Muutamassa vuodessa yrityksestä on poistunut koko entinen henkilöstö, uusia tullut ja lähtenyt. Pitkiä sairauslomia on myös ollut keskimääräistä enemmän. Yrityskaupan jälkeen lähteneitä on yhteensä 12 henkilöä. Se on paljon muutamassa vuodessa. Mutta hämmästyttävin ja käsittämättömin asia on se, että jokainen lähtijä on ollut vahva osaaja, koulutettu ja ammattitaitoinen. Kahdestatoista lähtijästä 10:llä on LKV-pätevyys, yhdellä LVV-pätevyys ja yksi oli niin nuori, että hän ei olisi ehtinyt hankkia korkeakoulututkintonsa suorittamisen ohella LKV-pätevyyttä. Lisäksi näistä 12:sta henkilöllä neljällä on kauppatieteen maisterin tutkinto ja viidennellä se oli työn alla. KTM-tutkinto on loistava ja hyödyllinen kiinteistönvälittäjän työssä. Kauppatieteilijöillä on mahdollisuus opiskella bisnesetiikkaa, sopimusoikeutta ja talousoikeutta. Nämä ovat korvaamattomia taitoja kiinteistönvälittäjän työssä ja usein myös asiakkaat arvostavat niitä.

Tästä ”case” Y-yrityksestä on siis lähtenyt muutamassa vuodessa kymmenen LKV-välittäjää, joista yhdellä on myös YKV-pätevyys (ylempi kiinteistönvälittäjä). Nykyisin siellä on vain neljä työntekijää ja heistä ainoastaan yhdellä on LKV-pätevyys. Herää kysymys, mikä on ollut yrityksen henkilöstöstrateginen tavoite? Miten johto on ajatellut johtaa ja vaalia osaamista? Miten yritys on varautunut tulevaan lakimuutokseen, joka tulee kuin salama kirkkaalta taivaalta 1.1.2016?  Mistä tässä on ylipäätään kysymys? Minä en ymmärrä. Jos joku muu löytää sen pointin, tämän toiminnan tarkoituksen ja positiivisen päämäärän, niin kertokaa ihmeessä. Kuka ratkaisee tämän älykkyystestin?

 

 

 


Veropakolaisuutta vai inhimillisyyttä?

Posted on

Viime aikoina on puhuttu paljon veropakolaisuudesta ja ulkomaille muutosta nauttimaan eläkepäivistä. Niin kuin monella muulla asialla, on tälläkin asialla omat puolensa eikä pidä tehdä liian hätiköityjä päätöksiä suomalaisten eläkeläisten muutosta ulkomaille. Veropakolaisuus ei ole ainoa syy, miksi eläkeläinen haluaa muutosta elämäänsä. Toisille se on jopa välttämättömyys, sillä Suomessa elää suuri joukko eläkeläisiä, joilla ei ole aina varaa ostaa edes lääkkeitään. Eläkeläisten verotus Suomessa on korkea ja siitä keskusteltaessa voidaan käyttää jopa sanaa riistäminen.

Ei siinä vielä kaikki. Vanhustenhoito on katastrofaalisessa tilassa. Jos hyvä veronmaksaja saa palkakseen liikuntakyvyttömänä marän vaipan, jota kukaan ei ehdi vaihtamaan, on paljonkin syytä kyseenalaistaa eläkeläisten raskas verotus. Verotuksen lisäksi on olemassa myös muita syitä nuivaan suhtautumiseen yhteiseen pottiin osallistumisesta. Yksi syy on Suomessa vallitseva välinpitämättömyyden ja kiusaamisen ilmapiiri. Monet eläkeläiset ovat tänä päivänä usein entisiä työpaikkakiusattuja. Heitä on kiusattu ensin työpaikoilla, sitten he ovat mahdollisesti kokeneet työttömyyden. Kiusaaminen istuu niin syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa, että monet meistä ovat joutuneet jopa virkamiesten kiusaamiksi. Näitä esimerkkejä löytyy suuri määrä, mikäli joku kaipaa niitä.

Oma lukunsa on Suomessa toteutettu 0-verotus, joka kohdistuu tiettyihin väestöryhmiin. 0-verotuksen lisäksi näille ryhmille tarjotaan täysi ylläpito viiden vuoden ajaksi. En ota tässä kantaa siihen, onko toiminta oikeaa vai väärää. Totean vain, että näin tapahtuu.On todettu, että jopa rikolliset ovat saaneet osakseen tämän yhteiskuntamme huolenpidon. Entä taistelukoulutukseen osallistuvat suomalaiset? Heille Kela tarjosi täyden tukensa heidän palattuaan takaisin Suomeen. Veronmaksun Suomeen voi jokainen lopettaa, ennemmin tai myöhemmin, jos niin haluaa. Keinoja löytyy vaikka sitä yritettäisiinkin vaikeuttaa. (Kirjoitin tämän vastaukseksi siihen Eero Heinäluoman hätähuutoon, jossa hän vaati suomalaisten eläkeläisten veroeurojen riistämistä.)


Sotilas

Posted on

Minä olen sotilas. Olen valmis taistelemaan hyvän asian puolesta alusta loppuun, ensimmäisestä askeleesta viimeiseen. Vastasyntyneenä vanhempani veivät minut kotiini, joka oli kasarmilla ja kotimme seinän takana asui komppanja. Imin jo silloin itseeni yhteishengen, ”kaveria ei jätetä” mentaliteetin ja sen rakkauden ilmapiirin, minkä yhdessä tekeminen yhteisen päämäärän hyväksi synnyttää.

Minulla ei ole koskaan ollut asetta, eikä tule olemaankaan, sen kirjaimellisessa merkityksessä. Mutta minulla on paljon muuta. Minun aseitani ovat tieto, koulutus ja ennen kaikkea taito etsiä tietoa asioista, joita en tiedä. Uskallan väittää, että tämä taito on kaikkein merkityksellisin osaamisen saralla. Tämä taito ei jätä koskaan pulaan, ei koskaan tietämättömäksi tai osaamattomaksi.

Tänä syksynä tunnen itseni sotilaaksi ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Suomessa on käynnissä mittava kampanja kiusaamista vastaan, johon osallistuu jopa tasavallan ylin johto, presidentti Sauli Niinistö. Hän kannustaa puuttumaan kiusaamiseen, hän kannustaa jättämään sivustakatsojan roolin, joka on niin helppo omaksua nähdessämme toista kiusattavan. Tämä herätti jälleen kerran minussa uinuvan sotilaan. Olen tänä syksynä täydessä taisteluvalmiudessa, jopa sodassa tarvittaessa kiusaamisen vastaisessa taistelussa.

Olen joutunut rankan työpaikkakiusaamisen uhriksi vuosina 2011-2012. Olen päättänyt, että en enää vaikene näistä tapahtumista. Tämä saattaa aikaansaada väärän tulkinnan toiminnastani ja olenkin kuullut kommentteja: ”Päästä irti jo, tuo vie sinulta liikaa energiaa, et ole vieläkään päässyt yli”. Kommentoijat tarkoittavat vain hyvää, tiedän sen, mutta tiedän myös sen, että olen päässyt itse asioiden herraksi ja jättänyt huonot kokemukseni taakseni. Itsetuntoni ja oman arvon tuntoni ovat palanneet kiusaamista edeltäneelle tasolle ja tiedän olevani hyvä sellaisena kuin olen. Kiusaamistuntemukseni ovat nykyisin empaattisella tasolla. Tunnen surua, jopa ahdistusta silloin, kun näen, kuulen, totean jonkun kiusaavan jotain toista. Suomi on kiusaamistilastoiden kärkimaita, joten tällä saralla ahdistukseni voisi jatkua loputtomiin. Jotta näin ei kävisi, kanavoin empatia-ahdistukseni suoraan toimintaan ja annan minussa asuvan sotilaan varustautua taisteluun kiusaamista vastaan.

Konkreettisina taiteluvarusteina minulla ovat avoimuus, kannustaminen, keskustelu, kirjoittaminen, tuen antaminen tuntemattomille, huonon kohtelun käsitteleminen julkisuudessa sekä näennäisauktoriteettien murtaminen. Omaan kiusaamistapaukseeni sisältyi paljon outoa. Yksi kummallisuus on väärän lausuman antaminen työtodistuksessa. Käyttäytymiseni on aina ollut korrektia, sotilaallisen kohteliasta ja olen auttanut lähimmäisiäni pyyteettömästi puhumattakaan siitä, että riehuisin tai tappelisin jonkun kanssa. Siitä huolimatta käyttäytymiseni oli arvioitu välttäväksi työtodistukseeni ilman järjellistä syytä. Kuvitteliko entinen työnantajani, että tunnen häpeää ja itsetuntoni romahtaa. Ei, näin ei ole käynyt missään vaiheessa. Syy siihen, että haluan keskustella asiasta on tämä:  haluan osoittaa nuorille, heikommille, ujoimmille, helpommin maahan poljetuille, heikommalla itsetunnolla varustetuille ja kokemattomimmille, että tällaista kohtelua ei pidä hyväksyä. Minun itsetuntoni ei kaadu tähän. Päinvastoin, minussa asuva sotilas herää. Se nousee taisteluun hyvän työelämän puolesta ja sotilas on esimerkkinä muille saman epäoikeuden kohdanneille. Sotilas osoittaa, että sinun ei tarvitse tuntea häpeää, vaikka itsetuntosi yritetään romuttaa ja jopa tulevaisuutesi yritetään maalata mustaksi.

Presidentti Sauli Niinistökin peräänkuulutti kiusaamiseen puuttumista, irtiottoa sivustakatsojan roolista. Tuodessani kiusaamisen julkisuuteen osoitan, että en ole enää hiljainen hyväksyjä. Minulle ei enää riitä se, että minä itse selvisin hengissä. En enää vaikene, en enää hyväksy kiusaamiskokemusten hiljaista hyssyttelyä. Puuttuminen tarkoittaa sitä, että asiat tuodaan päivänvaloon siihen mitään lisäämättä, siitä mitään poisjättämättä. Jos julkiseksi saattaminen saa edes yhden yrityksen miettimään kiusaamisesta aiheutuvaa imagotappiota, taistelu on edennyt ainakin pienen askeleen. Asioiden avoin käsittely on jossain vaiheessa pakko tehdä, se on jopa sotilaan velvollisuus tässä asiassa.

 


Poliisin liikennevalvonta on Elämän Kunnioittamista

Posted on

Omistettu sisäministeri Päivi Räsäselle.

Aamukuudelta herään epämiellyttävään oloon. Uni katkeaa kuin seinään, sydän lyö yli sataa ja korvissa kuuluu moottorin ujellus. Noin viiden metrin päässä kodistani alkaa päivittäinen ralli. Kadulla, jonka varrella asun on liikennemerkein osoitettu, että siinä on moottoriajoneuvoilla ajo kielletty. Ainoastaan viiden metrin päässä tiestä oleviin 24:ään omakotitaloon ja pariin rivitaloon on ajaminen sallittu. Kiellot ovat paikallaan, sillä niiden tarkoitus on taata asukkaille terveellinen, turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö.

Nyt vasta, iän kartuttua ymmärrän, mitä terveellisyys tässä asiassa tarkoittaa. Lukuisissa kotimaisissa ja kansainvälisissä lääketieteellisissä tutkimuksissa on kiistatta näytetty toteen mm. sydänsairauksien ja liikennemelun välinen yhteys. Nyt tämä yhteys on osa omaa elämääni, koska sydämeni vaatii jatkuvaa lääkitystä, loppuelämäni. Kotikatuni varrella on myös paljon muita ihmisiä, joiden sydän reistailee. Ambulanssi ei ole harvinainen näky katumme varrella. Mustasaaren kunnan muiden vastaavien katujen varrella olevissa kodeissa on myös tapahtunut yllättäviä, nuorten ihmisten sydänkohtauksista aiheutuneita kuolemia. Liikennemelu onkin vakava terveysriski, joka pahimmillaan aiheuttaa melun uhrin menehtymisen. On myös kiistatta todistettu, että liikennemelussa eläminen lyhentää keskimääräistä elinikää.

Vakavaksi kotikatumme tilanteen tekee se, että laitonta liikennettä ei enää valvota eikä siihen puututa. Ajoneuvolaskennassa tällä pienellä omakotikadulla ajoi vuorokaudessa n 600 autoa. Joku sanoo, että eihän se ole paljon. Ei, se ei ole paljon valtatiellä, mutta kapealla omakotikadulla, jossa kotien etäisyy on vain 5 metriä tiestä ja jossa asunnot ovat tien kanssa samassa tasossa olevia matalia taloja, tämä määrä ylittää siedettävyyden rajan. Meillä ei ole 20:n metrin suoja-aluetta, joka on suositus vilkasliikenteen kadun etäisyydeksi rakennuksista.

Lääkärit kunnioittavat elämää. Heillä on etiikkansa. Vaikka ihminen lihottaisi itsensä 200 kiloiseksi, tupakoisi koko ikänsä, yrittäisi itsemurhaa monin eri tavoin eli aiheuttaisi itse itselleen suurta vahinkoa, panostavat lääkärit kaikkensa ihmisen hengen pelastamiseksi. Tämä on osa lääkärin etiikkaa ja tätä voi kutsua myös elämän kunnioittamiseksi. Tästä poliisitoimenkin pitäisi ottaa mallia. Heidänkin työnsä pitäisi olla elämää kunnioittavaa läpi linjan.

Mitä elämän kunnioittaminen merkitsee liikenteessä? Se varmaankin tarkoittaa sitä, että jokainen liikenteessä liikkuja ottaa huomioon toiset ihmiset, lapset, koululaiset, vanhukset, muut autoilijat, teiden varsien asukkaat jne.  Mutta me jokainen tiedämme, että tällainen asetelma on mahdoton. Sitä ei ole missään yhteiskunnassa. Aina löytyy heitä, joilla on omat sääntönsä ja oikeutensa. Näitä luonnehäiriöisiä, asennevammaisia, narsisteja eivät yhteiset pelisäännöt koske. Tämä on ikävä tosiasia ja sen takia onkin aikoinaan rakennettu järjestelmä, joka valvoo liikennesääntöjen noudattamista. Järjestelmään on luotu eriasteinen rangaistusohjelma, ensin sakot, sitten toiset ja mikäli laittomuus jatkuu, lopulta rapsahtaa ajokielto. Tämän järjestelmän tarkoitus on saada sääntöjen noudattaminen teoriasta käytäntöön, kaduille ja maanteille. Tämä onkin usein toiminut useimpien piittaamattomien kuljettajien kohdalla. Säännöt ovat merkityksettömiä, ellei niiden noudattamista valvota eikä rikkomisesta rangaista. Yksinkertaistettuna: On olemassa yhteinen pelisääntö, mutta sen noudattamisen voi huoletta jättää, koska siitä ei ole seuraamuksia.

Liikennekulttuurimme on pahassa rappiotilassa yllä esittämäni teorian johdosta. On sääntöjä, mutta niitä ei tarvitse noudattaa, koska noudattamisen valvontaa ei enää ole ja näin ollen rikkomuksesta ei aiheudu seuraamuksia. Olen ollut yhteydessä lukuisia kertoja poliisiin, samoin monet naapureistamme. Olen myös ollut yhteydessä poliisihallitukseen, sisäministeriöön, elykeskukseen, Mustasaaren kuntaan; yhteensä 18 eri paikkaan. Jokainen virkamies on sanonut ymmärtävänsä ongelman, mutta jokainen on myös sanonut, että ei voi auttaa. Poliisin edustajat ovat sanoneet suoraan, että valvontaa ei tehdä, koska ei ole resursseja. On liian vähän poliiseja, eikä liikennevalvonta ole priorisoinnissa ykkösenä. Vastaus on hämmentävä, koska jokainen meistä tietää, että liikenne on tehokas tappoväline. Epäsuorasti se myös tappaa todistetusti lisääntyvinä sydänsairauksina. Suomessa laiminlyödään tietoisesti ihmisten henkeen ja terveyteen kohdistuvien uhkien ehkäisyä. Suomea voi tämän perusteella kutsua huoletta ”banaanivaltioksi”, mitä se nyt sitten tarkoittaakin. Minä miellän termin banaanivaltio kehitysmaaksi, jossa poljetaan surutta ihmisoikeuksia ja ihmisen hengellä ei ole arvoa.

Kotimme lähellä on neljä koulua ja piittaamattomimmat kuljettajat löytyvät koululaisten vanhempien joukosta. He kuljettavat säännöllisesti, joka arkiaamu omia lapsiaan vastoin liikennemerkkejä kouluun ymmärtämättä sitä, minkä karhunpalveluksen he tekevät omalle lapselleen näyttäessään piittamatonta esimerkkiä. Minulle tuon kaltainen käytös tarkoittaa täydellistä rakkauden puutetta tai mahdollisesti myös osaamattomuutta ja tyhmyyttä. Tästä piittaamattomuudesta on muutama erittäin surullinen esimerkki tälläkin seudulla ihmishenkien menetyksistä. Millaista on elämä sen jälkeen, kun oma lapsi on aiheuttanut toisen ihmisen liikennekuoleman ja on itse näyttänyt väärää esimerkkiä samalle lapselle vuodesta toiseen?

Päivi Räsänen puhuu elämän kunnioittamisesta. Elämää on kunnioitettava joka tilanteessa. Yksi Päivin lempiaiheista on syntymättömien lapsien oikeudet. Samaan aikaan sisäministerimme on vetänyt poliisien resurssit minimiin. Sellaiseen minimiin, että liikenteen valvonta on poliisille ”mission impossible”. Myös ministerin olisi ymmärrettävä yllä esittämäni teorian syntyminen poliisin alasajotilanteessa. ”Ei valvontaa, ei seuraamuksia = mahdollisuus toimia vastoin sääntöjä”. Tämä hiljainen hyväksyntä jättää liikennesäännöt omaan arvoonsa aiheuttaa liikennekuolemia, sairastumisia liikenteen haittavaikutuksista. Nämä taas edelleen kasvattavat merkittävästi mm. terveydenhuollon kustannuksia. Poliisin tärkeä tehtävä tässä elämän kunnioittamisen ketjussa olisi valvoa ja antaa seuraamuksia. Miksi tämä elämän kunnioittamisprosessin osa lopetettiin Suomessa? Mikä on meidän, jo tänne syntyneiden elämän arvo?

Kuinka moni ihminen olisi vielä keskuudessamme, mikäli poliisilla olisi vielä olemassa liikenteen valvonta? Miksi ministeri puhuu elämän kunnioittamisesta, kun teot sotivat puhetta vastaan?

 

 


Luvassa politiikkaa, kannanottoja ja omia kokemuksia

Posted on

Tässä ja nyt päätin alkaa kokoamaan omia ajatuksiani yhteen muidenkin iloksi tai kauhuksi riippuen siitä, millaisen reaktion ne lukijassa herättävät. Tulen kommentoimaan yhteiskunnallisia asioita, kritisoimaan, kyseenalaistamaan, kiittämään ja kertomaan omista kokemuksistani. Kun saan hyvää palvelua, minulla on tämä kanava, jossa annan palautetta kokemastani ilosta ja tyytyväisyydestä. Tuon myös rohkeasti esiin ihmisten kokemia suoranaisia vääryyksiä, jotka perustuvat tosiasioihin. Huhupuheille ei blogissani ole tilaa. Blogini on myös poliittinen, vaikka en tunne kuuluvani minkään aatteen riveihin. Katsotaan, mitä tuleman pitää. Tervetuloa blogini lukijaksi.